Joulun ruoat

Marraskuun kääntyessä kohti loppuaan monet joulun perinteiset ruoat alkavat jo ilmestyä kauppoihin ja joulumieli hiipii niskaa pitkin takaraivoon, kun joululaulut hyökkäävät suoraan korvista pääkopan sisään. Viimeistään joulukuun alussa lumen peittäessä maan maamme pohjoisosissa, on aika juoda ensi mukillinen glögiä ja paistaa ensimmäiset joulutortut. Vihreiden kuulien paketin avaaminen ja blossan korkkaaminen lohduttavat etelämmässä asuvia, jotka mitä todennäköisimmin saavat kahlata vielä loskassa seuraavat viikot.

Perinteiset jouluruoat

Perinteiset jouluherkut ovat herkullisia sen vuoksi että niitä syödään kerran vuodessa. Toki on niitä ihmisiä, jotka jaksavat syödä samaa ruokaa kerta toisensa jälkeen, mutta tuskin kukaan syö rosollia ja kinkkua joka päivä ympäri vuoden. Perinteisimmät suomalaiset jouluruoat ovatkin joulukinkku ja sen kylkiäisenä sinappi, erilaiset kalat, kuten sinappisilakat tai erilaisissa kastikkeissa lilluvat sillit tai erilaiset lohiviipaleet, graavilohi tai kylmäsavulohi.

Kinkun rinnalle on noussut usein pienempi kalkkunarulla. Lisäksi suosittuja ruokia suomalaisessa joulupöydässä ovat karjalanpaisti, rosolli ja erilaiset salaatit: niin raikkaammat tuoreista aineksista tehdyt salaatit kuin sienisalaatit tai perunasalaatit. Erilaiset laatikot, kuten lanttulaatikko ja porkkanalaatikko ovat olleet myös suomalaisten jouluruokalistalla vuodesta toiseen. Aamu aloitetaan tietenkin joulupuurolla ja mantelilla, pitkin päivää ahdetaan pipareita ja joulutorttuja ja ylensyödään suklaakonvehteja, kun päivä päätetään jouluoluella ja ähkyyn.

Ei niin perinteiset jouluruoat

Klassikko on aina klassikko, mutta perinteinen ateria on varsin raskas ja jokainen jouluruoka ei ole kaikkien mieleen. Jos ei jaksa sitä ainaista kinkkua ja lanttulaatikkoa, voi hakea innoitusta muiden maiden jouluruokaperinteistä. Televisiota katselemalla suomalaiselle on tullut tutuksi brittien tapa pitää jouluna päässä paperihattuja ja paukutella vedettäviä makeispakkauksia, kun taas Yhdysvalloissa syödään jouluisinkin kalkkunaa. Jouluruoissa kannattaa kuitenkin suunnata katse Eurooppaan, ja sen jouluruokaperinteisiin ja herkkuihin, joita on nykyään saatavilla myös suomalaisissa päivittäistavarakaupoissa.

Yksi näistä ulkomaan herkuista, joita kannattaa harkita omaan joulupöytään, on saksalainen stollen. Stollenilla on pitkä ja perinteinen historia ja se mainitaan ensimmäisen kerran jouluruokana jo 1300-luvulla, joskin resepti on muuttunut pitkin vuosisatoja. Nykyinen stollen on hieman pullamainen ja sisältää joko kuivattuja hedelmiä tai marsipaania tai muuta täytettä kuten pähkinöitä tai rahkaa. Se onkin varsin monipuolinen ja vaihteleva leivonnainen, joten siitä löytyy varmasti variaatioita useampaan makuun.

Myös Ranskassa on oma perinteinen joululeivonnaisensa, jouluhalko eli Buche de Noel. Joinain aikoina muinaisessa historiassaan ranskalaiset olivat niin köyhiä, että he joutuivat syömään joulunakin puiden juuria, joten näitä aikoja muistellaan edelleen haloksi koristellun leivonnaisen muodossa. Samoin kuin stollenista, myös jouluhalosta on useita erilaisia versioita, joita yhdistää enimmäkseen tuo halon ulkomuoto. Kolmas mielenkiintoinen jouluherkku tulee Espanjasta. Tämä on turron, hieman nougatia muistuttava herkku, joka valmistetaan hunajasta, mantelista, kananmunanvalkuaisesta ja sokerista.

Ruoka lahjana

Yllämainitut juolumakeiset ovat mitä mainioin tuliainen ja käyttötavarana ruoka on myös mitä erinomaisin lahja. Kun mietit sukulaisille ja ystäville sopivia lahjoja, on hyvä muistaa, että syötävät JOULULAHJAT eivät jää pyörimään kaappeihin, eivätkä löydy seuraavina vuosina kirpputoreilta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita etteikö lahja olisi ylellinen. Turronin, stollen ja maailman muiden säilyvien jouluherkkujen lisäksi lahjana kannattaa panostaa vaikkapa erinomaisiin jouluateriaan sopiviin viineihin tai jälkiruoalla juotaviin viskeihin tai jälkiruokaviineihin. Myös erilaiset neitsytoliiviöljyt ovat aina arvokas ja haluttu lahja niin joulupöytään kuin joulun jälkeisille aterioille.

azalea