Ruoka

Kasvisruoka on värikästä ja terveellistä

Kasvisruoka on parhaimmillaan monipuolista, värikästä ja terveellistä. Oikein koottu kasvisruoka on paitsi ilo silmille, niin myös erinomainen valinta elimistölle. Kasviksia voi syödä raakana, raasteena, keitettynä, tai herkullisena aineosana keitoissa, laatikoissa, gratiineissa tai vaikkapa kasvispihveinä.

Porkkana on useamman kasvissyöjän lempijuures. Porkkana on pirteän värinen, se sisältää runsaasti kuitua sekä A -vitamiinin esiastetta beetakaroteenia. Porkkana saattaa kuitenkin olla raakana joidenkin vatsoille hiukan huonosti sulava. Sitä voikin tällöin kokeilla paremmin sulavassa muodossa värikkäänä keittona, mehukkaana kypsänä raasteena, tai vaikkapa suikaleiksi pilkottuna ja keitettynä, herkullisen voisulan kera.

Kasviksista ja juureksista on moneksi, sillä ne tuovat makua ja väriä ruokaan kuin ruokaan.

Paprika on mahtava vitamiinipommi, ja siitä saa A-, C-, E- ja B -ryhmän vitamiineja roppakaupalla

terveyden ylläpitoon. Paprikan sisältämän karotenoidin ansiosta sillä on myös antioksidanttisia vaikutuksia.

Tiesitkö, että oikein kootusta kasvisruokavaliosta saa kaikki päivittäin tarvittavat vitamiinit sekä hiven- ja kivennäisaineet, paitsi D-vitamiinia ja B12 -vitamiinia. B12 -vitamiinin puutos aiheuttaa anemiaa, väsymistä, uupumista ja huonoa oloa. B12 -vitamiinia sisältävät sekaruokavaliossa puolestaan sienet, kananmuna, liha, kala ja sisäelimet, kuten maksa ja munuaiset.

Pelkästään kasvisruokavaliota nauttivan tuleekin ottaa B12 -vitamiini ravintolisän avulla. D-vitamiinin kasvissyöjä ottaa niin ikään lisäravinteen muodossa, sillä sitä ei ole kasvisruoassa tarjolla. Lakto-ovo-vegetaristit, jotka syövät siis myös kananmunaa, saavat tyydytettyä D -vitamiinin tarpeen kananmunan keltuaisen avulla.

Kasvisruoka on edullista

Kasvisruoka sopii kaiken kokoiseen budjettiin, sillä varsinkin kesällä luonnosta löytyvät marjat, sienet ja yrtit täydentävät mukavasti kasvissyöjän ruokavaliota. Pakastevihannekset ovat talvisena

päivänä hyvä ja edullinen valinta tuomaan väriä ja terveyttä ruokaan. Kotimaiset vihannekset ovat keskikesällä edullisia, sillä esimerkiksi tomaatteja saa kilon alle eurolla.

Edullisista avomaankurkuista voi tehdä itselleen vaikkapa suolakurkkua tai kurkkupikkelsiä tulevan syksyn ja talven varalle. Metsä tarjoaa myös kesällä parhaimpia aarteitaan, eli mustikat, puolukat, karpalot, sienet ja villivadelmat ovat mitä parhainta herkkua, joita voi säilöä myös talven varalle.

Kaupan hyllyistä löytyvät vihreät ja mustat oliivit tuovat väriä ja terveyttä, sillä oliivi on varsinainen E -vitamiinin lähde. Oliivit ovat erittäin edullisia, ja niitä voi käyttää sekä lämpimiin ruokiin että salaatteihin, tai syödä vaikkapa sellaisenaan.

Kasvisruoka ja rauta

Kasvissyöjän raudansaanti – tai sen puuttuminen – herättää usein keskustelua. Mistä kasvissyöjä sitten saa rautaa, vai saako hän sitä ollenkaan? Vastaus on, että kyllä saa. Rautaa esiintyy sekä hemirautana, että ei -hemirautana. Hemirautaa saa eläinkunnan tuotteista ja ei -hemirautaa kasvikunnan tuotteista. Jokainen ihminen tarvitsee rautaa, sillä se toimii hemoglobiinissa ja myoglobiinissa tärkeänä elektronien ja hapen kuljetuskanavana.

Kasvissyöjä nauttii siis rautaa joko ravintolisänä, tai täysjyväviljavalmisteina ja palkokasveina, kuten

soijapapuina ja linssituotteina. Rautaa saa myös kurpitsan- ja hampunsiemenistä sekä pähkinöistä.

Raudan puutostilasta, eli anemiasta kertovat kalpeus, väsymys, hengästyminen ja sydämen sykkeen nousu.

Raudan imeytyminen

Raudan imeytymistä heikentävät kalsiumpohjaiset tuotteet, fytaatti sekä punaviinin

sisältämät tanniinit ja polyfenolit. Raudan imeytymistä elimistöön voi parantaa C -vitamiinin

avulla, joko ravintolisänä, tai syömällä c -vitamiinipitoisia tuotteita. Lisääntynyt raudan tarve etenkin raskausaikana vaatii kasvissyöjältä tehokkaan rautavalmisteen käyttöä.

Kasvisruokavaliot

Kasvisruokavalioita on olemassa monia erilaisia, ja niistä jokainen voi valita mieleisensä. Kiireisen arjen keskellä ruoanlaittoon saa lisää aikaa, kun käyttää arjessa hyödykseen erilaisia apukeinoja, kuten esimerkiksi freelancereille suunnattua kätevää laskutuspalvelua. Luotettava invoicery.fi on tunnettu Pohjoismaiden johtava laskutuspalvelu.

Erilaisissa kasvisruokavalioissa on siis paljon valinnanvaraa. Tunnettuja kasvisruokavalioita on:

-semivegetaristi

-pescovegetaristi

-lakto-ovo-vegetaristi

-laktovegetaristi

-vegaani

-fleksaaja

-raakaruokailija

-makrobioottista ruokavaliota noudattava.